Siirry sisältöön

Junioriavain

Raamattuavain Extrassa julkaistu Junioriavain vuosilta 2010-2022.

Joh. 4:42, ”Nyt emme enää usko…”, Veijo Olli

”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

– Johanneksen evankeliumi 4. luku, 42. jae

Äänitoistin

2. Kor. 4:8-9, ”Me olemme kaikin tavoin…”, Veijo Olli

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.”

– 2. Kor. 4:8-9

Äänitoistin

Fil. 2:4, ”Älkää tavoitelko…”, Veijo Olli

Mark. 1:15, ”Aika on täyttynyt…”, Veijo Olli

 ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!”  

– Mark. 1:15

Äänitoistin

Room. 13:12, ”Yö on pitkälle kulunut…”, Veijo Olli

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin”

– Room. 13:12

Äänitoistin

2. Tim. 4:13, ”Tuo mukanasi myös viittani, jonka…”, Veijo Olli

”Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt.”

2. Timoteuskirje 4 luku, 13 jae

Äänitoistin

Matt. 15:18, ”Mutta se mikä tulee…”, Veijo Olli

”Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.”

Matteuksen evankeliumi 15 luku, 18 jae

Äänitoistin

Ps. 139:9-10, ”Vaikka nousisin lentoon…”, Veijo Olli

”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.”

– Ps. 139:9-10

Äänitoistin

Ilm. 21:3-4, ”Ja minä kuulin valtaistuimen…”, Veijo Olli

Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

– Johanneksen Ilmestys luku 21 jakeet 3 ja 4

Äänitoistin

Ps. 78:4, ”Me emme salaa…”, Veijo Olli

”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.” 

Psalmi 78:4

Äänitoistin

Ps. 93:4, ”Mutta yli suurten…”, Veijo Olli

”Mutta yli suurten, voimallisten vetten pauhinan, yli meren kuohujen on Herra korkeudessa voimallinen.”

Psalmi 93, jae 4

Äänitoistin

Mal. 3:10, ”Tuokaa täydet kymmenykset…”, Veijo Olli

”Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” 

– Mal. 3:10

Äänitoistin

Ilm. 4:8b, ”Pyhä, pyhä, pyhä on…”, Veijo Olli

”- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja on tuleva.”

– Ilmestyskirja 4 luku jakeen 8 loppuosa

Äänitoistin

Srn. 4:12, ”Yksinäisen kimppuun voi joku…”, Veijo Olli

”Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.” 

– Saarnaajan kirja 4 luku 12 jae

Äänitoistin

Luuk. 21:34-35a, ”Pitäkää varanne, etteivät…”, Veijo Olli

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa.”

Luukkaan evankeliumi luku 21, 34 ja 35 jakeen alku

Äänitoistin

Mark. 6:31, ”Hän sanoi heille…”, Veijo Olli

Hän sanoi heille: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.” Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä.

– Markuksen evankeliumi 6. luku, 31. jae

Äänitoistin

Luuk. 4:17, ”Jeesus tuli Nasaretiin…”, Veijo Olli

“Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan.”

– Luukkaan evankeliumi, 4. luku, 17. jae

Äänitoistin

5. Moos. 5:12, ”Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä…”, Veijo Olli

”’Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt. ” 

– 5. Mooseksenkirja 5 luku, 12 jae

Äänitoistin

Matt. 11:25-26, ”Minä ylistän sinua, Isä…”, Veijo Olli

”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. ” 

– Matteuksen evankeliumi 11 luku, 25 ja 26 jakeet

Äänitoistin

Joh. 8:12, ”Minä olen elämän valo…”, Veijo Olli

”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” 

– Joh. 8:12

Äänitoistin