Siirry sisältöön

Raamattuavain Extra

Raamattuavain Extran keskusteluosuudet porautuvat uskonelämän kiemuroihin, teologisiin teemoihin ja Kansanlähetyksen työhön. Tästä arkistosta löydät ohjelman jaksot vuosilta 2008-2022.

Mistä on kysymys? Avioliitto osat 1-3 , Niilo Räsänen

”Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kahden vuosituhannen ajan kristilliset kirkot ovat olleet yksimielisiä näkemyksessä, jonka mukaan avioliiton muodostaa yksi nainen ja yksi mies. Tässä kysymyksessä Raamattu ei ole epäselvä tai hämärä, vaan suorastaan yksiselitteisen selkeä. Miksi aiheesta on kuitenkin niin vaikea keskustella?

Näin lukee avioliittoa käsittelevän Mistä on kysymys? kirjan takakannessa. Raamattuavain Extrassa käymme rohkeasti keskustelemaan aiheesta. Tässä kolmiosaisessa keskustelusarjassa on teemasta keskustelemassa toinen edellä mainitun kirjan kirjoittaja – Teologian tohtori, Kansanlähetysopiston rehtori, Niilo Räsänen.

Ensimmäinen osa käsittelee avioliitto luomisen näkökulmasta.

Toinen osa käsittelee avioliittoa Raamatussa

Kolmas osa käsittelee seksuaalisuden toteuttamista avioliitossa

Löydät kirjan nettikirjakauppa.com kauppapaikasta tästä linkistä.

Mitä on uudestisyntyminen? Mika Tuovinen

Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Joh. 3:3

Raamattuavain Extrassa keskustellaan, mitä on uudestisyntyminen? Keskustelemassa lähetysjohaja Mika Tuovinen. Keskustelu on vuodelta 2013.

Mistä on kysymys? Avioliitto 2/3, avioliitto Raamatussa, Niilo Räsänen

”Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kahden vuosituhannen ajan kristilliset kirkot ovat olleet yksimielisiä näkemyksessä, jonka mukaan avioliiton muodostaa yksi nainen ja yksi mies. Tässä kysymyksessä Raamattu ei ole epäselvä tai hämärä, vaan suorastaan yksiselitteisen selkeä. Miksi aiheesta on kuitenkin niin vaikea keskustella?

Näin lukee avioliittoa käsittelevän Mistä on kysymys? kirjan takakannessa. Raamattuavain Extrassa käymme rohkeasti keskustelemaan aiheesta. Tässä kolmiosaisessa keskustelusarjassa on teemasta keskustelemassa toinen edellä mainitun kirjan kirjoittaja – Teologian tohtori, Kansanlähetysopiston rehtori, Niilo Räsänen.

Tämä toinen osa käsittelee avioliittoa Raamatussa

Löydät kirjan nettikirjakauppa.com kauppapaikasta tästä linkistä.

Elä uskoa luontevasti todeksi – MyFriends valmennus, Pyry Winter

”MyFriends valmentaa tavallisia Jeesuksen seuraajia elämään uskoaan luontevasti todeksi ei-uskovien ystäviensä parissa. Tällä tavoin ystäville tarjotaan mahdollisuuksia kokea Jeesus, tutustua Häneen ja yhdessä ystävien ja oman perheen kesken ottaa Hänen tarinastaan selvää.”

Raamattuavain Extrassa vieraana pastori Pyry Winter, joka valmentaa MyFriends elämäntapaan.

MyFriends kotisivut internetissä ja facebookissa

Mistä on kysymys? Avioliitto 1/3, luominen, Niilo Räsänen

”Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kahden vuosituhannen ajan kristilliset kirkot ovat olleet yksimielisiä näkemyksessä, jonka mukaan avioliiton muodostaa yksi nainen ja yksi mies. Tässä kysymyksessä Raamattu ei ole epäselvä tai hämärä, vaan suorastaan yksiselitteisen selkeä. Miksi aiheesta on kuitenkin niin vaikea keskustella?

Näin lukee avioliittoa käsittelevän Mistä on kysymys? kirjan takakannessa. Raamattuavain Extrassa käymme rohkeasti keskustelemaan aiheesta. Tässä kolmiosaisessa keskustelusarjassa on teemasta keskustelemassa toinen edellä mainitun kirjan kirjoittaja – Teologian tohtori, Kansanlähetysopiston rehtori, Niilo Räsänen.

Tämä ensimmäinen osa käsittelee avioliitto luomisen näkökulmasta.

Löydät kirjan nettikirjakauppa.com kauppapaikasta tästä linkistä.

Tallinnan Lasnamäellä suuressa mukana

20.12.2016 Tallinnan Lasnamäellä oli syytä juhlaan. Kaupunginosassa ei kirkkoja näy katukuvassa. Nyt liki 120 tuhannen ihmisen Lasnamäki sai käyttönsä seurakunnan tilat, jossa voidaan järjestää monenlaista toimintaa. Raamattuavain Extra vieraili paikanpäällä. Tunnelmia kertomassa Kai ja Mirva Lappalainen, Kirsti Malmi ja Jaan Tammsalu.

Lue suuressa mukana sivulta bloggaus juhlasta.

Tue työtä Virossa tästä linkistä.

Jeesuksesta Jouluaattona, Mika Tuovinen

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen keskustelmassa Jeesuksesta. Keskustelussa katsotaan monia Jouluun liittyviä Raamatunkohtia.

Kuka Jeesus on? Leif Nummela

Kuka Jeesus on? Teemasta keskustelemassa Uusi Tie lehden päätoimittaja Leif Nummela (2013).

Raamattuavain Extra Etiopiassa: Lähetystyö elämäntehtävänä, Aki ja Pirkko Tuppurainen

Raamattuavain Extra vieraili Etiopiassa 28.9-7.10.2016. Aki ja Pirkko Tuppurainen ovat työskennelleet pitkän jakson Etiopiassa ja tässä haastattelussa he kertovat kutsumuksestaan ja kokemuksistaan vuosien varrella.

Voit tukea työtä Etiopiassa tästä linkistä.

Aiemmat Raamattuavain Extra Etiopiassa sarjan jutut:

Raamatuavain Extra Etiopiassa – Anna Vähäkangas Raamatunkäännöstyössä
Raamattuavain Extra Etiopiassa – Pyyntö merten takaa
Raamattuavain Extra Etiopiassa 2016 – Lintu lentää käyttäen molempia siipiään

Matkaan liittyvät bloggaukset suuressamukana.fi sivulla:

26.9.2016 Jumala käyttää ihmisiä auttaessaan ihmisiä
28.9.2016 Kuopio-Istanbul-Addis Abeba
30.9.2016 Etiopia – liian iso pala pureskeltavaksi
2.10.2016 Arba Minch – seurakunta rakentaa kirkkoa
8.10.2016 Jalkasi jäi lyhyeksi
25.10.2016 Raamattuavain Extra Etiopiassa – Pyyntö merten takaa

Suuressa mukana Joulukalenteri 2016

Suuressa mukana Joulukalenteri avaa näkymiä lähelle ja kauas. Raamattuavain Extra vieraili tutustumassa kalenteriin tuottaja Mika Jurvis Järvisen luona.

Joulukalenteri löyty suuressa mukana sivuilta tästä linkistä.

Miten tulin uskoon? Mauno Jouppi kertoo

Etelä-Phjanmaalta oleva Mauno Jouppi kertoo kuinka hän sai tulla uskoon. Todistuspuheenvuoron Mauno piti Mestarin Miehet 2016 tapahtumassa.

Tue evankelioimistyötä kotimaassa suuressamukana.fi sivuilla.

Raamatuavain Extra Etiopiassa – Anna Vähäkangas Raamatunkäännöstyössä

Raamattuavain Extra vieraili Etiopiassa 28.9-7.10.2016. Anna Vähäkangas toimii Raamatunkäännöstyössä kielitieteellisenä neuvonatajana. Tässä haastattelussä hän kertoo millaista on työskennellä tässä tehtävässä.

Voit tukea Raamatunkäännöstyötä tästä linkistä.

Aiemmat Raamattuavain Extra Etiopiassa sarjan jutut:

Raamattuavain Extra Etiopiassa – Pyyntö merten takaa
Raamattuavain Extra Etiopiassa 2016 – Lintu lentää käyttäen molempia siipiään

Matkaan liittyvät bloggaukset suuressamukana.fi sivulla:

26.9.2016 Jumala käyttää ihmisiä auttaessaan ihmisiä
28.9.2016 Kuopio-Istanbul-Addis Abeba
30.9.2016 Etiopia – liian iso pala pureskeltavaksi
2.10.2016 Arba Minch – seurakunta rakentaa kirkkoa
8.10.2016 Jalkasi jäi lyhyeksi
25.10.2016 Raamattuavain Extra Etiopiassa – Pyyntö merten takaa

Raamattuavain Extra Etiopiassa 2016 – Lintu lentää käyttäen molempia siipiään

Raamattuavain Extra vieraili Etiopiassa 28.9-7.10.2016. Tässä toisessa matkakertomuksessa sukkuloidaan Arba Mincistä Gidoleen ja Addis Abebaan. Etiopian Mekane Yesus kirkolla on näky, jossa kansaa tavoitetaan diakonian ja evankeliumin välityksellä. Mukana lähetit Anna Vähäkangas, Mirjami Uusitalo ja Aki Tuppurainen. Mukana myös paikallisia työntekijöitä. Lintu lentää käyttäen molempia siipiään. Edellinen juttu kuultavissa tästä: Raamattuavain Extra Etiopiassa – Pyyntö merten takaa.

Voit tukea työtä Etiopiassa tästä linkistä.

Matkaan liittyvät bloggaukset suuressamukana.fi sivulla:

26.9.2016 Jumala käyttää ihmisiä auttaessaan ihmisiä
28.9.2016 Kuopio-Istanbul-Addis Abeba
30.9.2016 Etiopia – liian iso pala pureskeltavaksi
2.10.2016 Arba Minch – seurakunta rakentaa kirkkoa
8.10.2016 Jalkasi jäi lyhyeksi

Israelpäivät 2016 – Israelin ahdistus ja ilo

Israelpäiviä vietettiin Kansanlähetysopistolla teemalla Israelin ahdistus ja ilo 30.9.- 2.10.2016. Toimittaja Seppo Ylönen vieraili tapahtumassa ja haastatteli useita henkilöitä siellä.

Voit tukea Juutalaistyötä Kansanlähetyksen talvikeräyksen kautta tästä linkistä.

Raamattuavain Extra Etiopiassa – Pyyntö merten takaa

Raamattuavain Extra vieraili Etiopiassa 28.9-7.10.2016. Tässä ensimmäisessä matkakertomuksessa vieraillaan Etelä-Etiopiassa. Kohdataan paikallisia ihmisiä, jotka ovat osallisia Raamatunkäännöstyöstä ja sen yhteydessä toteutuvasta lukutaitotyöstä. Kaiken keskellä kaikuu korviimme pyyntö merten takaa. (Juttuun liittyvä bloggaus suuressamukana.fi sivulla tässä linkissä)

Voit tukea Raamatunkäännöstyötä tästä linkistä.

Matkaan liittyvät bloggaukset suuressamukana.fi sivulla:

26.9.2016 Jumala käyttää ihmisiä auttaessaan ihmisiä
28.9.2016 Kuopio-Istanbul-Addis Abeba
30.9.2016 Etiopia – liian iso pala pureskeltavaksi
2.10.2016 Arba Minch – seurakunta rakentaa kirkkoa
8.10.2016 Jalkasi jäi lyhyeksi

Miehen tie – Mestarin Miehet 2015

Mestarin Miehet tapahtuma oli tänävuonna Miehen tie teemalla Kansanlähetysopistolla Ryttylässä 30.10-1.11.2015. Tapahtumasta saadaan pieniä maistiaisia Raamattuavain Extran koosteen kautta. Mukana Juha Vihriälä, Antti Koskenniemi, Jukka Sadeharju ja Seppo Palonen. Miestenpäivien äänitteen voit tilata tästä.

Mestarin miehet 2016 kokoontuu Kansanlähetysopistolle 4.-6.11.2016 teemalla Päivitetty mies. Lisätietoja ja ilmoittautumiset tästä linkistä.

Anteeksiannosta, Pia ja Rene Rendic

Bulgaria – Jumala käyttää ihmisiä auttaessaan ihmisiä

Raamattuavain Extra vieraili keväällä 2015 Bulgariassa, Peshterassa ja Krushevossa tutustumassa siellä kokoontuvaan seurakuntaan. Jumala käyttää ihmisiä auttaessaan ihmisiä – matkakertomuksessa päästään kuulemaan miten seurakunnan elämä sujuu, kasvaa ja kuinka Krushevoon on syntynyt seurakunta, joka odottaa omaa kirkkoa ja työntekijää.

 

Kansanlähetyksen tekemää työtä Bulgariassa voi tukea Suuressa mukana sivuilla

Matkalla maahanmuuttajatyöhön, Berliini

Raamattuavain Extrassa vieraillaan Berliiniläisessä kirkossa. Kirkossa on vipinää, sen täyttää lukuisat turvapaikanhakijat. Osa on käynyt kasteella, osa on kastekurssilla. Kansanlähetyksen työntekijä yhdessä kirkkoherran kanssa kuljettaa tätä herätyksen piirissä olevaa seurakuntaa eteenpäin.

https://youtu.be/xSCcMo_VbVk

Kuuntele koko juttu:

 

Torilla kohtaamassa – Jumalalle kiitos!

 

Lahdessa, elokuun lopussa järjestetään vuosittainen tavoittava tapahtumasarja. Tänävuonna teemalla ”Jumalalle kiitos!”. Raamattuavain Extra vieraili Lahden torilla jututtamassa vastuunkantajia – millaista on tänäpäivänä rakentaa tavoittavaa tilaisuutta?

Lue juttuun liittyvä bloggaus suuressamukana.fi sivuilta.