Siirry sisältöön

Raamattuavain

Tästä arkistosta löydät Raamattuavain -ohjelman jaksot vuosilta 2008-2022.

Rohkeus, Mika Tuovinen

Tarvitsen rohkeutta!

 

Rohkeus toimia Jumalan sanan mukaan

 

Pyhä Henki antaa rohkeuden kertoa Jeesuksesta

 

Rohkeus olla Suuressa mukana

 

Rohkeasti armoistuimen eteen

 

Jeesus psalmeissa 4 – Kivi jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi, Pirkko Valkama

Oi Herra pelasta

 

Kivi jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi

 

Kirkkaudella ja kunnialla seppelöity ihminen

 

Psalmien kuvausta tulevasta rauhan valtakunnasta

 

Tämä on iäti minun asuinpaikkani

 

 

Mikä on Jumalan valtakunta? Ulpu Lappi

Valtakunnan vaiheet
Raamattu kertoo vaiheittain Jumalan suunnitelman etenemisestä: luomistyötä ja ihmisen lankeemusta seuraavat Jumalan pelastusteot.  Hän valitsee kansan ja lähettää Poikansa sen keskelle sovittamaan ihmisen rikkomuksen. Kaikkia kutsutaan valtakuntaan. Lopulta hän saapuu tuomarina ja kuninkaaksi uudistettuun luomakuntaan. Näin Jumalan valtakunta tulee.

 

Valtakunnan kuningas
Jumalan valtakunnan kuningas on hyvin erityinen. Hänestä kerrottiin satoja vuosia etukäteen: nimi ja elämäntehtävä, joka koski koko maailmaa. Suuri tehtävä ei vienyt Häntä eläessään kunniaan, vaan rististä tuli Hänelle valtaistuin. Ainoana Hän kuitenkin voitti kuoleman ja korotettiin taivaaseen. Tulee päivä, jolloin jokainen kumartuu tunnustamaan Hänet kuninkaaksi.

 

Valtakunnan ohjelmajulistus
Jeesus kertoo Vuorisaarnassaan Jumalan valtakunnan kansalaisten elämästä ja vaikutuksesta ympäristössään. Heidän tehtävänsä ei ole tavoitella lyhyen tähtäimen päämääriä, hetkellistä onnea vaan ikuisia lahjoja. He ovat tulevaisuuden kansaa. He kokevat nyt vaikeuksia mutta toivon varassa elävinä luovat ympärilleen valoa ja edistävät valtakunnan tuloa.

 

Valtakunnan rajat
Monta kertaa aikojen saatossa on ihminen halunnut määritellä, missä Jumalan valtakunnan rajat kulkevat. Se on kuitenkin Jumalan tehtävä, ei meidän ihmisten. Meille kuuluu Jeesuksen kutsu: ”Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!”  Portti on ahdas ja rajalla taistellaan. Ikuinen elämä on kuitenkin tavoite, jota ei kannata hukata. Jeesus kertoi, että lopullinen sadonkorjuu paljastaa, kuka on kypsä tähkäpää kuka tuleen heitettävää rikkaviljaa.

 

Tulkoon valtakuntasi!
Jeesus opetti rukoilemaan ”tulkoon Sinun valtakuntasi!” Hän osoitti rakkaudenteoillaan, mitä valtakunnan tulo tarkoittaa jo tässä maailmanajassa. Jeesuksen noustua taivaaseen hänen seuraajansa jatkoivat työtä niin kuin Mestari oli käskenyt. Tämä työ jatkuu tänään sinun ja minun ja lähetystyöntekijöiden kautta, kunnes Jumalan valtakunnan tulon hetki koittaa.

 

Voita paha hyvällä! Veijo Olli

Pahan voi voittaa vain hyvällä
Raamattu kehottaa meitä voittamaan pahan hyvällä. Pahan voikin voittaa vain hyvällä, sillä muuten paha voittaa. Pahan voittaminen hyvällä on myös kutsu käymään pahaa vastaan – näkemään vaivaa että hyvä lopulta voittaisi.

 

Pahan voittaminen hyvällä vaatii aikaa
Jumala on käyttänyt loputtomasti aikaa, jotta me voisimme pelastua. Hän on käynyt voittamaan meidät hyvällä ja tämä esimerkki opastaa meitä voittamaan pahan hyvällä.

 

Pahan voittaminen hyvällä vaatii riskinottoa
Aina emme saa lopullista voittoa pahasta, mutta silti meidän on toimittava kuten Raamattu meitä opastaa. Daavidin elämässä on eräs tapahtuma, jolla on valtavasti annettavaa pahan voittamiseen hyvällä.

 

Pahan voittaminen hyvällä vaatii Jumalan mielenlaatua
Jumalan mielenlaatu kuvastaa kuinka paha voitetaan hyvällä. Voimme tutustua Jumalan mielenlaatuun Raamatun sanan kautta. Raamatun sana uudistaa meitä ja voimme kokea jotain Jumalan mielenlaadusta.

 

On aika voittaa paha hyvällä
On aika voittaa paha hyvällä. Meitä ei ole kutsuttu voivottelemaan, tai jättämään asiat sikseen. On aika toimia ja janota voittoa.

 

Ovatko kymmenen käskyä vanhentuneet? Hannu Uusmies

Mitä laki on ja mitä se vaatii?

 

Mitä käskyt merkitsevät?

 

Kansa on hakoteillä?

 

Taistelua henkivaltoja vastaan

 

Tehkäämme siis parannus

 

Uskalla elää, Kai Niemelä

Kutsu
Me emme voi ansaita tai ostaa Jumalan anteeksiantamusta. Voimme ottaa uskossa vastaan Jumalan tarjoaman pelastuksen ja suostua Jeesuksen kutsuun seurata häntä opetuslasten tavoin. Tuohon kutsuun liittyy usein myös tehtävä, jonka toteut-tamiseen Hän lupaa antaa kaiken tarvittavan.

 

Kasvukipuja
Opetuslapseus ei ole kuitenkaan pelkästään katsomossa istumista. Jeesus vei opetuslapsiaan tilanteisiin, joka haastoi heidän ajatteluaan, käsityskykyään ja ennakko-odotuksia. He saivat pala palalta oppia, että heistä itsestään ei löydy riittävästi uskoa ja voimaa, mutta että Jeesuksen lähettäminä ja Hänen kanssaan he voivat tehdä voimallisia asioita.

 

Menetyksiä
Opetuslapset olivat koulussa, jossa heiltä vietiin kaikki kuvitelmat ja ajatukset siitä, että heillä itsellään olisi riittävästi voimaa. He joutuivat käytännön kokemuksen kautta oppimaan, ettei heillä ole sitä, mitä tarvitaan Jeesuksen seuraamiseen. Heitä riisuttiin kaikesta omasta, jotta he luottaisivat yksin Jeesukseen Kristukseen.

 

Lupaus
Opetuslapsilla oli elämää muuttava sanoma – ja silti Jeesus käski heidän odottaa. Miksi? Siksi, koska Jeesus tiesi, mitä heillä tulisi pian olemaan edessään. Jeesus tiesi, kuinka paljon viisautta, arvostelukykyä ja rohkeutta he tulisivat tarvitsemaan. Jeesus tiesi, että he eivät koskaan selviytyisi evankeliumin julistamisesta omassa voimassaan. He eivät koskaan selviytyisi ilman Pyhän Hengen voimaa.

 

Voima
Mikä sai aikaan muutoksen opetuslapsissa, jotka hetkeä aiemmin olivat olleet lukittujen ovien takana peloissaan niin, että he olivat pelottomia Jeesuksen todistajia? Tuota muutosta ei opetettu kirjekurssilla, vaan sen sai aikaan vain ja ainoastaan Pyhä Henki. Elävän Jumalan elämää muuttava, asenteita muokkaava, dynaaminen voima, joka täytti heidät antoi heille rohkeuden todistaa Jeesuksesta.

 

Ristin salaisuus ja ylösnousemuksen voima, Mika Tuovinen

Jumalan suuri suunnitelma on Jeesus

 

Ristin salaisuus Vanhassa testamentissa

 

Ristin salaisuus Uudessa testamentissa

 

Ristinteologia uskovan elämänkokemuksena

 

Ylösnousemuksen voima

 

Kristittynä tänään, Tuisku Winter

Evankeliumi elämäntapana

 

Identiteettinä vaatimus

 

Suhde Mestariin

 

Kompromissikristillisyys

 

Älä mukaudu! -Elä rohkeasti

 

Jeesus psalmeissa 3 – Jumalan pitkäntähtäimen suunnitelma, Pirkko Valkama

Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu

 

Jeesus tuli uhraamaan itsensä

 

Jeesus Daavidin poika ja Daavidin Herra

 

Jeesus, kuningas ja pappi

 

Jeesus oli pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan

 

Miksi elän? Raimo Lappi

Jotta löytäisin oikean tien
Ihmiselle on tärkeää saada vastaus olemassa olonsa perimmäiseen kysymykseen -”Miksi elän?” Silloin hän ei ajelehdi vailla päämäärää, vaan voi levollisesti elää saamansa päivät. Mistä löytyy ratkaisu?

 

Jotta kulkisin oikeaa tietä
Kulkiessamme valitsemme usein vetävämmän tien. Kulkemisen helppous ei kuitenkaan välttämättä takaa perillepääsyä. Näin on myös elämässämme.

 

Jotta löytäisin Totuuden
Meihin luodaan mielikuva, ettei totuuden löytäminen ole tärkeää eikä totuutta oikeastaan edes ole olemassakaan. Se, mikä tuntuu hyvältä, on totta, sanotaan. Mutta, antaako tämä perustan elämälle, tyydyttääkö tämä kysyvää?

 

Jotta eläisin totuudessa
Maailma ja ihmissydän on totuuden ja valheen välinen taistelukenttä. Lääketieteellä on keinot nähdä, mitä meidän sisällämme, kehossamme on. Röntgenlaitteen tavoin Jumalan Henki, Totuuden Henki paljastaa ihmissisimmän sairauden, jotta hän voisi auttaa ja parantaa.

 

Jotta pääsisin iankaikkiseen elämään
Mikä on elämän tarkoitus? Elämän perimmäisen kysymyksen äärellä ei ole varaa erehtyä. Sillä on kauaskantoiset ja lopulliset seuraukset: ikuinen ero Jumalasta tai ikuinen elämä hänen luonaan.

 

Apostolien matkassa, Seppo Palonen

Ydintehtävä
Seurakunnalla on monia tehtäviä: huolehtia vähäosaisista, ravita uskovia, toimia yhteisönä ja hengellisenä kotina.  Hyviä tehtäviä hoitaessamme voimme unohtaa tärkeimmän tehtävämme – sen, jonka Jeesus antoi viimeiseksi.  Seurakunnan ydintehtävä on viedä hyvä sanoma Jeesuksesta kaikille kansoille ja kaikille ihmisille.  uuden testamentin kirja Apostolien teot muistuttaa meitä tästä.

 

Ydinsanoma
Joskus emme näe metsää puilta.  Kristinuskon ydinsanoma voi joutua hukkaan sivuaiheiden sekamelskassa.  Ensimmäiset lähetyssaarnaajat julistivat selkeää ja yksinkertaista sanomaa.  Se muutti ihmisten elämän ja lopulta Rooman valtakunnankin.  Pietarin ensimmäinen saarna muistuttaa meitä ydinsanomasta.

 

Sanan voimalla
Miten Jumalan valtakuntaa pitäisi viedä eteenpäin?  Ovatko ihmeet ja merkit unohtamamme avain vai…  Apostolien teoista löytyy tärkein työvälineemme.  Muut asiat avaavat sille tietä ja herättävät ihmisiä Jumalan todellisuuteen.  Tärkein työvälineemme on Sanan julistaminen.  Niin apostolit toimivat, ja ihmisten elämä muuttui.  Valtakuntaa viedään eteenpäin Sanan voimalla.

 

Valmis kärsimään
Kärsimys ei ole hyve tai suuremman pyhyyden aste.  Kuitenkin apostolit joutuivat kärsimään paljon julistaessaan Kristusta.  Olemmeko me valmiita kärsimykseen, ja mikä on kärsimyksen osa ja paikka evankeliumin työssä?  Apostolien teot avaa terveen suhtautumistavan kärsimykseen.

 

Hengen johdatuksessa
Usein kertoessamme hyvää sanomaa Jeesuksesta kohtaamme harmaan muurin – välinpitämättömyyden.  Olemmeko väärässä paikassa väärään aikaan?  Apostolien teot näyttää meille suuntaa avautua enemmän Pyhän Hengen johdatukselle.  Jumala tahtoo johtaa meitäkin hedelmälliseen työhön kohtaamaan oikeat ihmiset oikeaan aikaan.

 

Kasvotusten Jeesuksen kanssa, Juha Vihriälä

Jeesus ja halvaantunut (Luuk.5:17-26)
Millä tavalla Jeesus kohtaa halvaantuneen miehen, ja miten yllättävän avun hän tälle antaa.

 

Jeesus ja Leevi (Luuk.5:27-32)
Miten Jeesus kutsui Leevin seuraajakseen. Tällä kutsulla on uskomaton voima, mutta kaikki eivät olleet siitä iloisia.

 

Jeesus fariseuksen kodissa (Luuk.7:36-50)
Jeesus on vieraana fariseus Simonin kodissa. Koti saa yllätysvieraaksi syntisen naisen, ja sen jälkeen kaikki kääntyy nurinpäin.

 

Jeesus ja verenvuodosta kärsinyt nainen (Luuk.8:43-48)
Jeesus ja kiireinen joukko pysäytetään yllättävällä tavalla. Opetuslapset ihmettelevät asiaa, mutta eräs ihminen saa Jeesukselta isomman avun kuin osasi edes odottaa.

 

Ristin juurella (Luuk.23:32-43, Mark.15:33-39)
Pysähdymme Jeesuksen ristin juurelle. Sielläkin Jeesuksen persoona teki vaikutuksen niihin, jotka uskalsivat katsoa häneen rehellisesti.

 

Ihmisen pelastuminen, Lasse Jussila

Pelastuksen tarve – ihminen erossa Jumalasta

 

Jumalan ja ihmisen yhteys – mahdoton tehtävä?

 

Kaikkivaltias Rakkaus

 

Sakramentti on sana

 

Pelastusvarmuus

 

Raamatun itseilmoitus – Miten voimme oppia tuntemaan Jumalan? Henri Haataja

Ihmisen ongelma – lankeemus
Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään. Syntiinlankeemuksen myötä tuo yhteys kuitenkin katkesi. Sen seurauksena ihminen joutui jättämään paratiisin ja tie elämän puulle oli katkennut.

 

Ihmisen toivo – lupaus
Syntiinlankeemuksen dramatiikan keskellä Jumala antaa ensimmäisen lupauksen sovituksesta ja käärmeen pään rikki polkemisesta.

 

Yleinen ilmoitus – luonto, historia ja omatunto
Jumala ilmoittaa itsensä ihmiskunnalle yleisen ja erityisen ilmoituksen kautta. Yleinen ilmoitus piirtää mieleemme käsitteen Jumalasta, mutta ei opeta tuntemaan häntä nimeltä.

 

Jumalan erityinen ilmoitus – Raamattu
Raamatun sanan kautta voimme oppia tuntemaan Jumalan nimeltä ja kuulla evankeliumin sanoman siitä, että hän yhä rakastaa ja välittää.

 

Erityinen ilmoitus – Jeesus Kristus
Aivan erityisellä tavalla Jumala on tullut keskuuteemme Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, jonka kautta meillä on lunastus kaikistä synneistämme.

 

Herran siunaus – enemmän kuin loru, Aija Sairanen

Herran siunaus – enemmän kuin loru
Kun jokin on liian tuttua, niin se solahtaa ohitsemme. Niin kuin vesi hanhen selästä. Herran siunaus on sisällöltään syvä. Se kattaa monia  sekä ajallisen että iankaikkisen elämämme asioita.

 

Mitä siunaus antaa?
Mitä Herran siunaus tarkoittaa? Siunaus on monelle meistä melko abstraktinen käsite. Voisiko se merkitä minulle jotain tässä ja nyt?

 

Onko varjeltu elämä turvallista?
Koenko elämäni turvattomaksi? Entä mitä Jumala pitää suurimpina elämämme riskitekijöinä? Mistä Hän ennen kaikkea tahtoo meitä varjella?

 

Miltä Jumala näyttää?
Herra kirkasta kasvosi meille. Voimmeko siis nähdä Jumalan?

 

Katsekontaktissa
Rukoilkaamme, että Herra kääntäisi katseen meidän puoleemme ja antaisi meille rauhan.

 

Rukous joka kuullaan taivaassa (Nehemian rukous), Hannu Uusmies

Jumalan mielen mukainen murhe

 

Nehemian pyyntörukous

 

Nehemia rohkaisee joukkoansa

 

Rukousta hengessä ja totuudessa

 

Rukous on taistelua mutta myös lepoa

 

Kohtaamisia Luukkaan evankeliumissa, Laura Järvinen

Kiusausten keskellä (Luuk. 4: 1—13)
Kasteensa jälkeen Jeesus joutui autiomaahan 40 päiväksi, ja koko tuon ajan Paholainen kiusasi häntä. Kiusaukset ovat osa myös jokaisen kristityn elämää. Kiusausten keskellä saamme kääntyä kaikkien kiusausten voittajan Jeesuksen puoleen apua pyytäen. Jeesuksen ja Paholaisen kohtaaminen voi olla meille rohkaisuksi ja avuksi kiusausten keskellä.

 

Ihmeen seurausta (Luuk. 5: 1—11)
Ennen opetuslapsen pestiä Pietari oli kalamies. Ennennäkemätön kalatulva avasi Pietarin silmät, ja tämä oli valmis jättämään kaiken ja seuraamaan Jeesusta.

 

Kuka on kelvollinen (Luuk. 7: 36—48)
Simon oli fariseus, joka ajatteli olevansa Jumalalle kelvollinen tai ainakin kelvollisempi kuin moni muu. Jeesus ei päästänyt Simonia helpolla vaan halusi osoittaa tälle, että Jumalan valtakunnan asioissa vertailukohtanamme eivät ole muut ihmiset vaan kaikkivaltias pyhä Jumala.

 

Uusi elämä (Luuk. 7: 36—50)
Syntisestä elämäntavastaan tunnettu nainen kohtasi armahtavan Jeesuksen. Hän, jota kaikki halveksivat sai tulla hyväksytyksi. Hän, jonka ihmisarvo oli poljettu maahan, sai löytää arvonsa iankaikkisen Isän lapsena.

 

Odottavan aika on pitkä (Luuk. 8: 40—56)
Jairos kaipasi kiireesti Jeesuksen apua, mutta joutui odottamaan niin kauan, että inhimillisesti katsottuna kaikki toivo oli jo menetetty. Jaksammeko me turvautua Jeesuksen apuun silloinkin, kun ihmissilmin tilanne näyttää toivottomalta? Apu ei tule aina siinä muodossa kuin toivomme, mutta parhaan avun me silti saamme.

 

Ylipappi rukoilee, Matti Viitanen

Nöyrästä palvelijasta ylipapiksi
Tässä hetkessä tutustumme siihen mitä tarkoittaa Jeeesuksen rukous meidän puolestamme; onko se samanlaista kuin meidän rukoilemisemme.

 

Ikuisen elämän rukous
Tutustumme siihen mikä Jeesukselle oli läheisintä. Elämä Jumalan yhteydessä, sitä Hän myös Häneen uskovilleen rukoili.

 

Jumalan nimen rukous
Puhuessaan Taivaalliselle isälleen Jeesus puhuu siitä miten tärkeää Hänen seuraajilleen on tuntea, tietää mitä nimeä Jumala on itsestään käyttänyt ja miksi.

 

Totuudessa pyhittämisen rukous
Jeesus pyytää että Jumala pyhittää, erottaa Jeesuksen seuraajat olemaan totuuden seuraajia ja julistajia, niinkuin Hänkin on vaelluksena aikana ollut.

 

Yhteyden rukous
Jeesus pyytää koko maailman puolesta, kaikkien aikojen Häneen  uskovien puolesta sitä että he olisivat Hänen todistajiaan keskinäisen yhteytensä kautta.

 

Heikko ja vahva Simson, Juha Vihriälä

Kaikki alkaa alusta

 

Vahva kuin härkä

 

Heikkous

 

Nöyryytys ja armo

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin

 

Seitsemän seurakunnan sanoma, Mika Tuovinen

Taivas avautuu
Kaksi vuosituhatta sitten taivas avautui Patmos-saarella. Jeesus ilmestyi apostoli Johannekselle ja käski lähettää kirjeen seitsemälle seurakunnalle. Jeesus on kirkon Herra ja hänen sanomansa seurakunnille on ajankohtainen tänäänkin.

 

Jeesus -Kirkon ja universumin Herra
Ilmestyskirjan tärkein henkilö on Jeesus Kristus. Ilmestyskirjan näyt kuvaavat häntä universumin Herrana, joka maailman sekasorron ja kaaoksen keskellä on kiinnostunut etenkin seurakuntansa tilanteesta.

 

Moitteita seurakunnille
Kirkko on alusta lähtien kohdannut uskosta luopumisen ja väärien opettajien todellisuuden. Jeesus kutsuu hänestä ja hänen sanastaan luopuneita seurakuntia parannukseen. Jeesus rakastaa seurakuntaansa ja siksi kutsuu heitä kuuliaisuuteen evankeliumin julistamisessa ja Sanan mukaan elämisessä.

 

Kiitosta ja lohdutusta seurakunnille
Jeesus kulkee seurakuntien keskellä rohkaisten ja kehottaen. Hän kiittää seurakuntia erityisesti kolmesta asiasta. Ensiksi hän kiittää niitä, jotka ovat pysyneet vainojen keskellä uskossa. Toiseksi niitä, jotka ovat julistaneet evankeliumia ja kolmanneksi niitä, jotka ovat pitäneet kiinni Sanasta.

 

Voittajajoukkueessa
Ilmestyskirjan kirjeet seitsemälle seurakunnalle päättyvät lupauksiin voittajille. Voittaja on se, joka uskoo Jeesukseen ja säilyttää uskon loppuun saakka. Voittopalkinto saadaan vasta kilpailun jälkeen.