Siirry sisältöön

Raamattuavain

Tästä arkistosta löydät Raamattuavain -ohjelman jaksot vuosilta 2008-2022.

Mihin minä Jeesusta tarvitsen? Seppo Palonen

Kun mikään ei auta

 

Yksi nimi ylitse muiden

 

Kuka vastaisi minulle

 

Elämän haaksirikko

 

Kuka antaisi anteeksi

 

Herra avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan, Tuisku Winter

Herra avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi

 

Saulin ja Daavidin kuninkuus

 

Filippos ja Jumalan johdatus

 

Vainoojasta vainotuksi

 

Jumalan lupauksien varassa

 

Valtakunnan salaisuus – Valtakunnan kansalaisen elämä, Jeesuksen vertauksia, osa 6/6, Pirkko Valkama

Kymmenen morsiusneitoa
Vuorossa on kuudes ja samalla viimeinen osa Pirkko Valkaman opetussarjasta, joka käsittelee Jeesuksen vertauksia.  Jeesus kuvasi vertauksissaan monin eri tavoin Taivasten valtakuntaa. Hän kuvasi valtakunnan kasvua ja sen olemusta. Hän kuvasi myös miten valtakuntaan päästään ja miten siinä eletään. Jeesus kuvasi myös paluutaan ja sitä, miten meidän tulee valvoa, jotta olisimme valmiita kun hän tulee.

 

Palvelijoille annetut talentit
Edellisen vertauksen (kymmenen morsiusneitoa) perään Jeesus kertoi toisen vertauksen avulla, miksi vain osa morsiusneidoista oli valmiina ja miksi osa jäi häiden ulkopuolelle. Tällä kertaa tutkimme teologian maisteri Pirkko Valkaman kanssa tuota Jeesuksen jatkokuvausta palvelijoille annetuista talenteista.

 

Palvelijoille annetut kymmenen kultarahaa
Kehottaessaan opetuslapsia valvomaan ja odottamaan hänen paluutaan, Jeesus sanoi myös näin: ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.” Mitä Jeesus tarkoitti? Miten on mahdollista, että sille, jolla jo on, annetaan lisää ja toiselta otetaan kaikki pois. Tänään tutkimme Jeesuksen vertausta palvelijalle annetusta kultarahasta.

 

Valvokaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee
Meidän tulisi joka päivä elää niin, että tuli Jeesus koska tahansa olemme valmiita. Puhuessaan tuloaan edeltävästä maailman tilasta, Jeesus varoitti muun muassa suurista eksytyksistä ja laittomuuden valtaan pääsystä, jonka tähden monien rakkaus kylmenee. Mitä pimeämpi yö on, sitä vaikeampi on valvoa.

 

Vaatteet vyötettyinä ja lamppu palamassa
Jumala on antanut meille valtavan lahjan, kun hän on antanut Raamatun. Sanan avulla Pyhä Henki muistuttaa miten Jumala tahtoo minun elävän tänään, mikä on hyvää, totuuden mukaista, Jumalalle mieluista. Sanan äärellä huomaan, mikä on se, joka minua kompastuttaa: mitkä ovat ne asiat, jotka estävät minua elämästä Jumalan tahdon mukaan.

 

 

Mitä on synti, perkele ja paha, Raimo Lappi

Mitä on synti ja pahuus?

 

Onko persoonallista pahaa olemassa?

 

Mikä on syntiä?

 

Miten paholainen vaikuttaa ihmiseen?

 

Synnin seuraukset?

 

 

Kiusauksia, Aija Sairanen

Onko Jumala todella sanonut?
Tällä kertaa puhumme kiusauksista. Meidän omista, siitä ensimmäisestä Paratiisissa sekä Jeesuksen kohtaamista. Mutta ennen muuta siitä, mistä löydämme motivaatiota vastustaa kiusauksia. Ja Hänestä, joka on kiusausten Voittaja.

 

Turvattu toimeentulo
Kiusaus -teemamme jatkuu. Mietimme tällä kertaa elintasomme runsauteen tai niukkuuteen liittyviä kiusauksia.

 

Mihin minä Jumalaa tarvitsen?
Olemme syntiinlankeemus-kertomuksen myötä todenneet, että meidän perimmäinen ongelma kiusausten keskellä on se, että ajattelemme Jumalasta negatiivisesti. Tässä opetuksessa kysymme itseltämme: Mihin minä Jumalaa tarvitsen? Kiusaus on sanoutua irti yhteiselosta Luojamme kanssa.

 

Tahdon menestystä ja vaikutusvaltaa!
Sanotaan, että valta turmelee. Mutta eihän sellaista yhteisöä  tai kulttuuria voi olla, jossa ei myös käytetä valtaa! Tällä kertaa mietimme, mitä houkutuksia tai laiminlyöntejä voi kuulua vallan käyttöön.

 

“Älä anna meidän joutua kiusaukseen”
Millaiset mahdollisuudet meillä on selvitä kiusauksista niihin lankeamatta? Onko peli menetetty, jos huomaamme poikenneemme pois Jumalan tahdon tieltä?

 

 

Ihmisen osa, Lasse Jussila

Seksuaalisuudesta
Sukupuolisuus on aina läsnä ihmisen elämässä. Jumalan luomistekona se tuo elämään vipinää, merkitystä ja iloa mutta syntiinlankeemuksen jälkeen siitä on tullu monimutkaista, ristiriitaista, helposti haavoittuvaa ja haavoittuvaa. Seksuaalisuus on herkkä elämän rakentaja ja kantaja. Luoja loi kaiken myös seksuaalisuuden ensisijaisesti omia tarkoitusperiään varten.

 

Kaksi kansaa
Jumala sanoi arvoituksellisesti Rebekalle: ”Kaksi kansaa on kohdussasi, kaksi heimoa sinusta haarautuu”. Ihmisten, kansanryhmien ja kansojen välille olemme rakentaneet paljon turhia ja perusteettomia jakolinjoja. On kuitenkin jotain todellista eroa, jota emme pysty poistamaan.

 

Huutavat kivet
Jumala ei jää sanattomaksi. Jos Jumalan puhe Raamatussa ei tavoita meitä niin Hän ”puhuu tavalla ja puhuu toisella”. (Job 33:14) Mutta suostummeko kuuntelemaan?

 

Elämää suurempi
Lahjaksi saamamme elämä on rajallinen. Se ei pysty aivan kaikkeen mitä siltä toivoisimme. Elämä on rajallista myös ajallisesti. Elämää suurempi on jotain, joka ylittää nämä rajat.

 

Kuinka meidän käy?
Ihmiskunta on lähtenyt omille teilleen. Jumala ei ole kuitenkaan luotujaan kokonaan hylännyt oman jääräpäisyytensä vietäväksi. Se mitä ihmisten maailmassa, luomakunnassaan ja maailmankaikkeudessa tapahtuu on aina täysin Luojan hallinnassa. Ihmisellä on suuri vapaus toteuttaa omaa tahtoaan. Mutta Jeesus sanoo lopulta viimeisen sana. Se on iankaikkisen elämän ja tuomion sana.

 

Välähdyksiä Ilmestyskirjasta, Henri Haataja

Johdantoa Ilmestyskirjaan
Ilmestyskirja poikkeaa tyyliltää muista Uuden testamentin teoksista. Moni onkin kokenut sen vaikeaksi ymmärtää. Mistä Ilmestyskirjassa on siis kysymys?

 

Johannes kohtaa Jeesuksen (Ilm. 1:9–18)
Ilmestyskirjan kirjoittaja Johannes kohtaa ylösnousseen Kristuksen. Nyt Kristus oli astunut takaisin siihen kunniaan, josta kerran ihmiseksi tullessaan luopui. Kokemus on Johannekselle järisyttävä ja johtaa Ilmestyskirjan syntymiseen.

 

Valtaistuimen äärellä (Ilm. 4)
Ilmestyskirjan 4. luku avaa ikkunan Taivaaseen, Jumalan valtaistuimeen ja taivaalliseen Jumalanpalvelukseen, jossa lauletaan ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.”

 

Pelastettujen joukko (Ilm. 7:9–17)
Ilmestyskirja kertoo, että pelastettujen joukko on suuri. Ihmisiä on kaikista maista, kansoista ja heimoista. Heillä on yllään valkeat vaatteet, jotka ovat pesty ja valkaistu Karitsan veressä.

 

Uusi Jerusalem (Ilm. 21:1–6)
Ilmestyskirja päättyy hyvin positiivisiin tunnelmiin. Aikojen täyttyessä on Uuden Jerusalemin aika. Siellä ei enää ole kuolemaa, kyyneleitä eikä mitään pahaa. Jumalan itse on kansansa keskellä.

 

Valvo nyt, Juha Vihriälä

Opetussarjassa pohditaan valvomista. Mitä Raamattu tarkoittaa puhuessaan valvomisesta? Mitä valvominen voisi tarkoittaa juuri meidän ajassamme? Nyt on aika herätä!

Miksi valvon?

 

 

Valvo

 

 

Valvo kulttuurissa

 

 

Valvo armossa

 

 

Valvo loppuun asti

 

 

Jeesus, Matti Korhonen

Juutalainen nimeltä Jeesus

 

Kuka hän oikein luulee olevansa?

 

Ihmeitä vai silmänkääntötemppuja?

 

Kärsivä Messias

 

Yhden kortin varassa

 

Toisten tähden, Veijo Olli

Toisten tähden, Jeesukseen katsoen
Hebrealaiskirje kokonaisuudessaan kertoo paljon Jeesuksesta. Kun käy pohtimaan kirjeen viimeistä lukua, on hyvä muistaa ja palauttaa mieleen mitä se kertoo Jeesuksesta.

 

Toisten tähden, toisten tähden
Toisten tähden teema avautuu Jeesuksessa – Hän tuli ja sovitti syntimme, teki kaikki meidän tähtemme. Meitä kutsutaan elämään toisten tähden – auttaen, tukien, kulkien ja monin tavoin ollen läsnä läheistemme elämässä.

 

Toisten tähden, kaikin tavoin
Toisten tähden kaikin tavoin on tila, jossa halutaan olla kokosydämisesti mukana. Ulkoiset teot ovat toki tärkeitä, mutta on tärkeää antaa Jumalan työstää sisäistä maailmaamme.  Huomaamattamme kaikissa toimissa ja teoissa me heijastamme sitä mitä meidän sisällä on ja siten se jättää kaikkeen oman jälkensä.

 

Toisten tähden, tyytyen
Saatamme kaivata vauhtia elämään. Vauhdin myötä kuitenkin näkökykymme kapenee ja sen myötä elämämme kaikkineen mitä siihen kuuluu. Vauhdin vastakohtana on tyytyminen. Tyytyminen nostaa arvoonsa sitä mitä jo omistaa. Tärkein omistamamme asia on suhteemme Jumalaan ja kaikki se mitä sen mukana saamme.

 

Toisten tähden, kaikkien parhaaksi
Meillä tulee monenlaisia tilanteita eteen elämässä. Vihollinen haluaa houkutella meidät tavalla tai toisella yhteisen hyvän ääreltä omille teille. Opetussarjan viimeinen osa tahtoo kutsua ja muistuttaa meitä siitä, että palvelemme täällä kaikkien parhaaksi.  On tärkeää ettei kukaan hukkaa sitä mitä on saanut Herralta ja ettei mikään katkeruuden verso vie meitä mukanaan.

 

Suolana ja valona, Matti Viitanen

Mitä se suolana ja valona oleminen oikein tarkoittaa?

 

Kenelle pitäisi olla suolana ja valona?

 

Kenelle Jeesus tuossa puhui?

 

Miksi emme aina ole suolana ja valona?

 

Mitä hyödyttää suolana ja valona oleminen?

 

Kohtaamisia Luukkaan evankeliumissa, Laura Järvinen

Kiusausten keskellä (Luuk. 4: 1—13)
Kasteensa jälkeen Jeesus joutui autiomaahan 40 päiväksi, ja koko tuon ajan Paholainen kiusasi häntä. Kiusaukset ovat osa myös jokaisen kristityn elämää. Kiusausten keskellä saamme kääntyä kaikkien kiusausten voittajan Jeesuksen puoleen apua pyytäen. Jeesuksen ja Paholaisen kohtaaminen voi olla meille rohkaisuksi ja avuksi kiusausten keskellä.

 

Ihmeen seurausta (Luuk. 5: 1—11)
Ennen opetuslapsen pestiä Pietari oli kalamies. Ennennäkemätön kalatulva avasi Pietarin silmät, ja tämä oli valmis jättämään kaiken ja seuraamaan Jeesusta.

 

Kuka on kelvollinen (Luuk. 7: 36—48)
Simon oli fariseus, joka ajatteli olevansa Jumalalle kelvollinen tai ainakin kelvollisempi kuin moni muu. Jeesus ei päästänyt Simonia helpolla vaan halusi osoittaa tälle, että Jumalan valtakunnan asioissa vertailukohtanamme eivät ole muut ihmiset vaan kaikkivaltias pyhä Jumala.

 

Uusi elämä (Luuk. 7: 36—50)
Syntisestä elämäntavastaan tunnettu nainen kohtasi armahtavan Jeesuksen. Hän, jota kaikki halveksivat sai tulla hyväksytyksi. Hän, jonka ihmisarvo oli poljettu maahan, sai löytää arvonsa iankaikkisen Isän lapsena.

 

Odottavan aika on pitkä (Luuk. 8: 40—56)
Jairos kaipasi kiireesti Jeesuksen apua, mutta joutui odottamaan niin kauan, että inhimillisesti katsottuna kaikki toivo oli jo menetetty. Jaksammeko me turvautua Jeesuksen apuun silloinkin, kun ihmissilmin tilanne näyttää toivottomalta? Apu ei tule aina siinä muodossa kuin toivomme, mutta parhaan avun me silti saamme.

 

Kertokaa se hänelle! Hannu Uusmies

Miten kertoa evankeliumi hänelle eli ajatuksia henkilökohtaisesta todistamisesta

Näky sielujen voittamisesta
Jeesus sanoi, että hänen seuraajistaan tulee ihmisten kalastajia. Kalastajia on monenlaisia ja vieheetkin vaihtelevat. Erään kerran ystävä hämmästeli auton takana olevaa kalankuvaa. Onkohan kuljettaja jonkin kalastusseuran jäsen. Kalankuva näyttää silloin tällöin ärsyttäneen taakse pysähtynyttä. Jeesus jakaa ihmisiä!

 

Miten tavoittaa ihminen eli miten saada kontakteja
Kohtaamme päivittäin ihmisiä, mutta osaammeko saada yhteyksiä niin, että voisimme puhua elämän tärkeimmästä asiasta, Jeesuksesta? Kuinka lähestyä ja päästä keskusteluun uskonasioista.

 

Kuinka välittää sanoma
Mitä asioita todistajan tulee välittää kohtaamalleen ihmiselle. Mitkä ovat pelastuksen kannalta keskeisimmät asiat. Kuinka saada tilaisuus puhua? Millaisia apuneuvoja mahdollisesti tarvitsemme?

 

Evankelista Filippos todistaa Etiopian hoviherralle
Tilanne nousee Apostolien tekojen 8.luvusta: Etiopialainen hoviherra eli oikeastaan valtiovarainministeri oli ollut rukoilemassa Jerusalemissa. Herra lähetti Filippoksen kohtaamaan tämän tiellä, joka johtaa Jerusalemista Gazaan. Tarkastelemme sovellutuksen muodossa todistamistilannetta, jossa Filippos saa voittaa hoviherran Kristukselle.

 

Kaikki saavat tulla… miksi tulee todistaa?
Valtaosa ihmisistä vaeltaa tuntematta Pelastajaansa, Vapahtajaansa. Vailla Kristusta ei ole toivoa. Siksi Jeesuksen seuraajan tulisi puhua kalleimmastaan ja suositella Jeesusta. Tämä on parasta juoruilua, puhua Jumalan Pojasta ja hänen työstään meidän pelastukseksi!

Avioliitto, Niilo Räsänen

Mieheksi ja naiseksi luotu
Meidät on luotu miehiksi ja naisiksi. Avioliitto on Jumalan idea.

 

Ongelmien alku avioliitossa
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Avioliiton perusta ei ole rakkaus vaan miehenä ja naisena oleminen.

 

Tasavertaisena avioliitossa
Tasavertaisina avioliitossa. Yhteinen tehtävä ja siunaus.

 

Jumalan asettama Ef. 5.
Mies on vaimon pää. Vai onko?

 

Raamatun opetus on toimivaa
Jos et ole varma, oletko syntinen, asia varmistuu, kun menet naimisiin.

 

Kuningasten aika Israelin kansan historiassa, Jarkko Haapanen

Kuningasaika alkaa -Saul
Ennen kuningasten aikaa Israelin kansaa olivat hallinneet niin kutsutut tuomarit 300 vuotta. Tämän jälkeen kansa halusi kuninkaan. Israelin ensimmäinen kuningas, Saul nimeltään, voideltiin kuninkaaksi n. 1050 eKr. Millainen Saul oli kuninkaana ja miten hän suhtautui Jumalan Sanaan? Voimmeko oppia jotain Saulin elämästä?

 

Daavid, kuninkaista suurin
Daavidin voidaan sanoa olleen merkittävin kuningas Israelin kansan historiassa. Daavid nousi kuninkaaksi hyvin vaatimattomista lähtökohdista, mutta hänestä kasvoi suuri ja menestyvä kuningas. Raamattu kuvaa kuitenkin myös Daavidin lankeemusta. Esimerkkinä Daavid on meille siinä, että hän kuitenkin nöyrtyy Herran edessä ja tunnustaa syntinsä.

 

Daavidin poika
Jumala oli luvannut Daavidille, että hänen poikansa rakentaisi Jumalalle temppelin ja että Daavidin valtaistuin kestäisi ikuisesti. Lupaus toteutui osittain Daavidin pojan Salomon aikana, mutta täydellisesti se toteutuu vasta toisessa Daavidin Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Valtakunnan jakaantuminen
Israelin kansan historiassa epäjumalanpalvelus oli kansan ykkössynti. Se sai Jumalan vihastumaan ja juuri tuo synti oli syynä valtakunnan jakaantumiseen. Se oli syynä myös pakkosiirtolaisuuteen joutumisessa. Kuka tai mikä on sinun Jumalasi? Voiko jokin asia meidänkin elämässämme ottaa Jumalan paikan?

 

Josian reformi
600-luvulla eKr Juudan kuninkaan Josian aikana kauan kadoksissa ollut Mooseksen lain kirja löydettiin temppelistä. Sanan löytäminen sai aikaan suuren reformin. Tänäänkin Jumala toimii sanansa kautta. Jumalan sana kertoo totuuden ihmisistä ja Jumalasta. Uudistus meissä ja meidän kirkossamme ja yhteiskunnassamme on mahdollista tänäänkin Sanan kautta.

 

Kristitty ei ole saari, Seppo Palonen

Kaipaus yhteyteen

 

Ihminen on ihmisiä

 

Uusi yritys

 

Kehon kieltä

 

Joukkueurheilua

 

Jeesuksen kärsimystie – Via Dolorosa, Mika Tuovinen

Jeesus Getsemanessa

 

Jeesus tutkittavana

 

Jeesus tuomittavana

 

Jeesus asettaa ehtoollisen

 

Jeesuksen ristinkuolema

Älä pelkää pieni laumani, Ulpu Lappi

Pieni onkin suurta
Kun teemme tärkeitä valintoja, arvioimme, mikä on varma ja todennäköisesti menestyvä vaihtoehto. Epävarmat ja riskialttiit hylkäämme. Jumala katsoo toisin. Jumala on valinnut toisin. Miksi?

 

Jeesuksen osa maailmassa
Kun Jumala lähetti Poikansa maailmaan, tämän lapsuusaika maailmassa näytti kovin vaatimattomalta. Köyhän perheen pojasta ei suurmiestä odotettu. Kiertävän opettajan seuralaisetkin olivat tavallista, oppimatonta, jopa kovapäistä väkeä. Elämänsä aikana Jeesus oli monin tavoin väärinymmärretty ja torjuttu. Kaikki täytti kuitenkin ihmeellisellä tavalla Jumalan suunnitelmaa.

 

Ihmispelosta Jumalan pelkoon
Me ihmiset olemme riippuvaisia toisten mielipiteistä. Ei ole helppoa seistä omilla jaloillaan, kun vastakkaisten mielipiteiden valtavirta painaa päälle. Jeesus kutsuu häneen uskovia pysymään lujina, pelkäämään Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. Jumalan pelolla on ikuisuuteen asti ulottuva siunaus.

 

Tulevaisuuden murehtimisesta
Kuinka paljon turhia murheita sinulla on ollut elämäsi aikana? Olisi mielenkiintoista tietää, moniko etukäteen pelätty tai murehdittu asia on kuitenkin ajallaan hoitunut. Miten paljon huokauksia ja valvottuja öitä onkaan mennyt hukkaan! Jeesus kutsuu meitä vähäuskoisiksi ja opettaa luottamaan Jumalaan.

 

Odotatko Jumalan valtakuntaa?
Jeesuksen paluu aikojen lopulla tapahtuu yllättäen. Se herättää usein uskovissakin epävarmuutta. Kysymme, olenko tarpeeksi valmistautunut hänen tullessaan. Jeesus kertoo selkeän esimerkin valvomisesta. Hän korostaa myös, kuinka suuri ilo odottaa valmistautunutta palvelijaa!

Valtakunnan salaisuus – Seurakunta, Jumalan kaikista kansoista koostuva kansa, Jeesuksen vertauksia, osa 5/6, Pirkko Valkama

Onko mahdollista rakentaa täydellistä seurakuntaa
Raamatun yksi keskeinen käsite on Jumalan valtakunta, Taivasten valtakunta. Kaikki Jeesuksen vertaukset kertovat siitä, millainen tuo valtakunta on. Tutustumme tässä opetussarjassa vertauksiin, joissa Jeesus kuvaa seurakuntaa, Jumalan kaikista kansoista koostuvaa kansaa. Tämä on viides opetussarja, jossa teologian maisteri Pirkko Valkama käsittelee Jeesuksen vertauksia. Tässä jaksossa pohdimme, onko mahdollista rakentaa täydellistä seurakuntaa.

 

Ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi
Mitä arvelet Jeesuksen tarkoittaneen, kun hän sanoi, että ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi? Jeesus selitti asiaa kertomalla vertauksen viinitarhan työmiehistä.

 

Onko pakko antaa anteeksi?
Ei ole helppoa antaa anteeksi loukkauksia ja vääryyksiä.  Jeesus kuitenkin sanoi, että meidän hänen omiensa on jatkuvasti annettava anteeksi niille, jotka haavoittavat meitä, rikkovat meitä vastaan. Jeesus myös selitti vertauksen avulla, miksi anteeksiantaminen on välttämätöntä.

 

Millaisella asenteella palvelemme seurakunnassa?
Oletko sinä tehnyt paljon työtä seurakunnassa? Oletko sitä mieltä, että sinun pitäisi saada Jumalalta aivan erityisiä siunauksia, koska olet uhrannut omastasi ja nähnyt paljon vaivaa? Jeesus puhui useassakin vertauksessa siitä, miten ja millaisella asenteella meidän tulisi toimia Jumalan valtakunnassa.

 

Epärehellinen taloudenhoitaja
Yksi Jeesuksen vertauksista, joka usein herättää kysymyksiä on vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta. Vuoden 92 Raamatun käännöksessä vertauksen ymmärtämistä vaikeuttaa lisäksi käännösratkaisut. Mutta millaiseen toimintaan Jeesus kehotti omiaan, kun hän kuvasi epärehellisen taloudenhoitajan arveluttavia toimia?

Jumalan valtakunta on tullut lähelle, Kai Niemelä

Valtakunnan todellisuus
Jumalan valtakunta ja sen todellisuus oli keskeisellä sijalla Jeesuksen julistuksessa ja toiminnassa, kun hän ilmensi omassa työssään tuon valtakunnan lainalaisuuksia. Taivasten valtakunta tuli lähelle ja kosketti monen ihmisen elämää, oli sitten kyseessä syntien anteeksiantaminen, pahan voittaminen, sairaiden parantaminen, kuolleiden herättäminen tai riivaajien ulos ajaminen. Jeesuksen toiminta sai ihmiset liikkeelle ja saa yhä edelleen.

 

Jeesus parantajamme
Suuri osa evankeliumeista käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä ja parantamisia, sillä ne kuuluivat Jumalan valtakunnan normaaliin toimintaan ja hän osoitti niiden avulla tuon valtakunnan luonteen ja voiman. Näemme evankeliumeissa, ettei Jeesus parantanut kaikkia samalla tavoin. Hän paransi yksittäisen ihmisen Betasdan lammikolla ja toisaalla kaikki, jotka tarvitsivat parantumista. Hän paransi lähietäisyydeltä ja kaukaa ja samoja vaivoja eri tavoin. Jeesuksen toiminta perustui suhteeseen ei kaavaan.

 

Opetuslapset saavat voiman ja vallan
Jeesus ei pitänyt yksinoikeutenaan Jumalan valtakunnan sanomaa, voimaa ja valtaa, vaan hän lähetti opetuslapset julistamaan samaa valtakunnan sanomaa ja tekemään samoja tekoja, joita itse teki – ja hyvin tuloksin. Jeesus muistutti kuitenkin siitä, ettei tulisi kiinnittää katsetta pelkiin ihmeisiin, vaan ihmeiden antajaan. Asioiden oikea järjestys oli tärkeä ja tärkeintä on usko Jeesukseen, jonka synnyttää Jumalan sana.

 

Evankeliumi etenee voimassa
Apostolit ja alkuseurakunta lähti liikkeelle Pyhän Hengen voimassa julistamaan elämää muuttavaa sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja heidän kättensä kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja ja seurakunta kasvoi. Kohdatessaan vaikeuksia he rukoilivat rohkeasti lisää voimaa julistaa pelotta Jumalan sanaa. He pyysivät myös, että sairaita saisi edelleen parantua ja että tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuisi Jeesuksen nimessä.

 

Valtakunnan todellisuus tänään
Meidät on kutsuttu luottamaan Jumalan hyvyyteen ja jatkamaan julistamista, sairaiden parantamista ja muuta vapauttamista. Mutta haluammeko me oikeasti nähdä samaa, mitä Jeesuksen opetuslapset ja alkuseurakunta näkivät? Olemmeko valmiit uskomaan, että Jeesus lähettää meidät tänäänkin samalla kutsulla ja samalla tehtävällä, jolla Isä lähetti hänet? Voimmeko tarttua uskossa lupaukseen, että kuka tahansa joka uskoo Jeesukseen voi odottaa tekevänsä samoja tekoja?