Siirry sisältöön

Raamattuavain

Tästä arkistosta löydät Raamattuavain -ohjelman jaksot vuosilta 2008-2022.

Apostolin kyydissä, Ulpu Lappi

Särjetty saviruukku
Jumala valitsi ja lähetti asialleen Paavalin. Sitä ennen hänessä täytyi tapahtua suuri muutos.

 

Itään vai länteen?
Jumalan johdatus oli kouriintuntuvaa lähetystyön alkuvaiheissa. Hän johti Paavalin työtovereineen Eurooppaan.

 

Kutsu valoon
Vähän Aasian suurkaupunki Efesos oli eräs Paavalin lähetystyön keskuspaikkoja. Siellä rehotti laajalle levinnyt taikuus.

 

Peloton Kristuksen todistaja
Paavalilla oli taito puhua Jumalan totuutta erilaisille ihmisille. Mitä me voisimme oppia suurelta apostolilta?

 

Voittajana maaliin
Kun on lähtenyt matkaan, on tärkeää, että saapuu myös perille. Paavali opastaa esimerkillään ja kirjeissään miten perille päästään.

Elämä paineessa (Luuk. 11-12), Veijo Olli

Katse Jeesukseen päin

Jeesus opetti puheidensa lisäksi myös elämänsä esimerkillä. Jeesusta voimme katsella ja Hänestä voimme oppia. Voimme katsella ja oppia Jeesuksesta katsoessamme miten Hän toimii erilaisissa tilanteissa Raamatun sivuilla.

 

Ei saa jäädä tuleen makaamaan

Jeesus ei antanut tilanteiden viedä itseään. Hän toteutti jokaisessa hetkessä lähettäjältään saamaa tehtävää. Näin toimien Jeesus vei ympärillä olijat vallitsevasta tilanteesta uuteen hetkeen, jossa saattoi puhua heille Jumalan valtakunnasta.

 

Pysy siellä, missä olet

Elämä paineessa saattaa johdattaa meidät rakentamaan varastoja, varautumaan. Varastot ja varautuminen vievät meidät kuitenkin pois sieltä missä elämämme todellisuudessa on. Jeesus pysyi elämän paineessa siellä missä Hänen elämänsä oli, siitä Hän myös opetti meille.

 

Älä anna muiden kuljettaa

Saatamme lähteä juoksemaan perhosten perässä ja ajautua kauas sieltä, missä olimme. Voimme myös päätyä pysähtymään ja jäädä pois elämämme kulusta. Niin tarpeeton pysähtyminen, kuin perhosten perässä juokseminen murentaa mahdollisuuttamme kulkea läpi elämän paineen.

 

Läheisyyttä ja etäisyyttä

Tarvitsemme läheisyyttä, tarvitsemme etäisyyttä – molempia yhtä aikaa. Jeesus otti etäisyyttä ympäröivän maailman paineisiin ja läheisyyttä Lähettäjänsä tahdon loppuun saattamiseen. Näin Hän pystyi elämään sen elämän, joka Hänelle oli annettu elettäväksi.

Herra avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan, Tuisku Winter